27.4.2014

► Syntymäpäiväkortteja ► Birthday Cards ►


Eilen oltiin sukulaisissa yhteissynttäreillä. Sankareiden toiveena oli jotain käyttännöllistä ja kuluvaa, kuten leivinpaperia, foliota ja talouskelmua. Niiden lisäksi paketti kätkee sisäänsä talouspaperipaketin, Minigrippejä ja tavallisia pakastuspusseja. Käyttölahjat ovat mieluisimpia itsellenikin, niin ei tule turhaa ja pahimmassa tapauksessa epämieluista, rojua nurkkiin pyörimään. (niin toki ne lahjat voi laittaa eteen päin vaikka kirpputorille, mutta kun hienotunteisuussyistä niitä haluaisi ainakin jonkin aikaa säilyttää..).  

Pakettikortti on Tildaa. 


Lahjapaperi on tapettia. Ostin joskus rautakaupasta poistotapettirullia pari kolme kun olivat parilla eurolla myynnissä. Paketti nököttää keittiön pöydällä. Sen päällä on pallollinen vahakangas. Olen leikannut sen sopivan kokoiseksi pöytään nähden, taittanut loput reunat pöytälevyn alle ja pistellyt ne nastoilla kiinni. 


Toisen eilisen sankarin kortti: 2-osainen, sininen yksivärinen peruskartonki on pohjana. Kulmaleikkurisaksilla (alemmassa kuvassa ensimmäiset sakset vasemmalta) kulmat pyöreiksi. Kukka on Tildaa, muut kartongit jostain halpispaketeista. Pitsinauhan liimasin 2-puoleisella teipillä -pysyy tosi hyvin. Onnea-tekstin tein Tiimarin poisto-leimasimella. 


Aina kun askartelee, tuntuu, että pöydällä on jos jonkinmoista tarviketta ja tila käy ahtaaksi. Tänään sitten päätin kuvata tarvikkeet, joilla tein tämänpäiväisten synttäreiden sankarille kortin. Hämmästyin miten paljon kaikkea tarvitsin. Ja vähän hävettääkin, että pienen kortin teko ei muka onnistu ilman näitä..... 

1 tapettipala
1 muovinen taittoluu (oikeasti kätevä 2-puoleisen kortin taitteen taittoon)
1 pala 2-puoleista teippiä
1 kuviolävistäjä (perhonen)
1 leimasinvärityyny (musta tässä tapauksessa)
1 liimapuikko
1 pätkä "Itse tehty" -nauharullasta
1 Tildan ruusuleimasin
1 akryylipala leimasinta varten
2 tussia leimakuvan värittämiseen ja onnittelutekstin kirjoittamiseen
2 "Manga-tussia" leimakuvan värittämiseen
3 erilaista kartonkia (1 oli 2-puoleinen)
4 erilaiset sakset
4 kirjainleimasinta (O, N, E ja A)



Ja tässä tulos etupuolelta. Miten sitä ennen on pärjätty:..?! :D


Pieni vilkaisu tulevaan postaukseen.... Eilen askartelimme tulevan ylioppilaan kanssa kutsukortteja. Testasin kaapin päällä marinoitunutta leikkuria. Oli kyllä kätevä laitos. Sillä sai tehtyä suoraa ja rosoista (muistuttaa vanhaa valokuvareunusta) reunaa sekä katkoviivoja. Leikkuri on valokuvia varten, mutta kartonki leikkautuu myös hyvin. 


Tämän päivän juhlatalon pihalla kasvoi hurjat määrät sinivuokkoja! 

Anu

Ei kommentteja: